Joulu on rauhoittumisen juhla. Samalla se on ajan saatossa muuttunut antamisen ja saamisen juhlaksi. Minäkin annoin Väinölle joululahjan. Sen nimi on kastraatio.

Hilman tulon myötä oli suhteellisen nopeasti selvää, että Väinön tulee jossain vaiheessa luopua kulkusistaan. Itse miehenä se tietysti riipaisee sydäntä, kun koira joutuu luopumaan tietynlaisista miehisistä symboleistaan.

Kastraatio tekee luonnollisesti Väinöstä lisääntymiskyvyttömän, mutta samalla se antaa koiralle yleensä terveemmän ja laadukkaamman elämän. Käytös saattaa muuttua hieman rennommaksi muita koiria kohtaan eikä Hilman juoksuajat häiritse Väinöä (EHKÄ!).

Varasin Väinölle kastrointiajan hyvissä ajoin ennen Hilman ensimmäisten juoksujen alkamista. Luulin siis olevani ajoissa. Toimenpide toteutettiin viime keskiviikkona eli reilu viikko takaperin. Kuitenkin Hilma, tuo seitsemän kuukauden ikäinen pikkupentu, päätti ryhtyä sukukypsäksi viikkoa ennen operaatiota. Kasvattajatkaan eivät olleet ikinä aiemmin kuulleet tämän rodun kohdalla näin aikaisista juoksuista. Let’s make history!

Esikiima-ajan aikana narttu ei kuitenkaan anna astua itseään ja lapsettoman koti-isän roolissa oli kohtalaisen helppo järjestellä menot niin, ettei koirat viettäneet aikaa keskenään vartioimatta. Raskasta tuollainen vahtaaminen toki on.

Kastroinnin suoritti Inka-Mari Anttila, jonka vastaanotto sijaitsee lähellämme. Toimenpiteen ajaksi lääkäri pisti coctailin Väinön pakaraan, johon koira muutaman minuutin kuluttua tipahti.

Kieli ulkona ja taju kankaalla.

Operaatio kesti vajaan tunnin, jonka jälkeen rankan illan viettäneen näköinen Väinö kannettiin vilttien sisällä auton peräkonttiin. Samalla tavalla kuin virkavalta raahaa ”ammattilaisia” valtion hotelliin Tampereen keskustorilta.

Operaatio sujui todella mallikkaasti ja lääkäri oli mahtava. Suosittelemmekin Inka-Mari Anttilaa ihan kaikille! Muistona Väinölle jäi parin sentin haava pistoolin viereen sekä tyhjät teepussit killumaan takareisien väliin.

Hilma olikin loppuviikon hoidossa muualla ja ajattelimme hakea sen kotiin viime lauantaina. Varsinaisen kiima-aikansa aloittanut neiti ei tosin tullutkaan kotiin. Väinön hormonitaso laskee vasta 2-4 viikkoa leikkauksen jälkeen, joten yhdessäolosta ei tullut mitään. Hilma tarjosi itseään ja Väinön miehisyys oli kukoistuksessaan. Silmät kiiluivat ja mieli olisi tehnyt astua. Onneksi ihmisillä meno ei ihan noin eläimellistä ole!

Hilman hoidossaoloa pidennettiin ja seuraava yritys on jouluna, josko koiratkin saisivat viettää yhteisen joulun. Katsotaan miten käy. Mielenkiinnolla myös odotellaan seuraavaa kiima-aikaa, että muistaako Väinö, miltä ”hyvä narttu haisee” vai viekö testosteronitason lasku nuo himot. Toivottavasti!

Hyvää joulua ja kulkusten kilinää niille, joilla ne vielä kilisevät!