Niihama on Tampereella Kaupin takana sijaitseva alue, joka on lähinnä ulkoilukäytössä. Alueella on pari hevostallia ja hehtaareittain metsää. Niin ja kyllä siellä joku asuukin.

Meille Niihama on paikka, jossa voi kuluttaa koirien patterit loppuun. Monesti päivät pitääkin suunnitella niin, että päivisin kuluttaa koirien energiat nollatasolle, jotta illat saa olla rauhassa. (Älkää raivostuko, en mä joka päivä niin tee.) Se on sitä #työttömänarkee

Ränsistynyt silta, jossa joka reissulla yritän ottaa täydellisen yhteiskuvan. Ei vieläkään…

Niinpä me viikolla lähdettiin matkaan jälleen kerran valloittamaan Niihaman metsäpolkuja. Reppu selkään, isännälle termari ja pullaa evääksi, koirille nakkien palasia. Vieläkin jäi se unelma makkaranpaistosta kallioisella nuotiopaikalla toteutumatta. Tarvis ottaa joku sellainen kaveri mukaan, joka osais sytyttää nuotion.

Noniin takaisin asiaan. Metsäpolkuja on paljon, mutta meille on vakiintunut reitti, jonka kesto on reilun tunnin ja tekee mukavan lenkin metsässä pienine korkeuseroineen.

Erilaiset on hajut verrattuna kotikulmiin.

Koirat painelevat välillä missä sattuu ja varmasti nauttivat vapaudestaan. Itse sitä lähinnä odottaa, että koska se taukopaikka tulee, johon voi istahtaa ja syödä eväspullat pois repusta kiusaamasta. Laiska mikä laiska.

Reissu kulki hyvin ja Salomonin vuosia palvelleet kengät johdattivat minua koirien perässä kohti eväspaikkaa.

Koirille vähän vettä koneeseen. Jaksaa jaksaa! Pullapussin reuna muuten pilkottaa käden vasemmalla puolella.

Eväät kupuun, koirille vettä ja eikun matkaan. Eväspaikka on noin puolessa välissä reittiä, joten sitähän alkaa hiljaisessa metsässä odotellakin, että koskas ollaan takaisin autolla.

Hienot on maisemat. Tää rentouttaa oikeesti!

Jotenkin se on rauhoittavaa ja rentouttavaa kun katselee koirien iloista menoa. Kai se on sama fiilis kun lapsi leikkii. Eikös ne silloin ole terveitä? Ja vielä kun muistaa sen, että kotona ei ole pakko aktivoida niitä, koska nehän nukkuu loppupäivän!

Väinöllä on metsässä vaan yksi vaihde, täysiä!

Tutussa metsässä on helppo mennä, kun tietää koko ajan missä ollaan. Tosin sekään ei aina pidä paikkaansa. Jostain syystä valitsin yhden polun risteyksen väärin ja hetken päästä en tiennytkään missä sitä ollaan. Miinusta tästä Väinölle ja Hilmalle, sillä ne ei sanonut mitään! Juoksivat vaan muka-mitään-tietämättä, vaikka eksyksissä oltiin. Ajattelin alkuun, että varmasti kohta tulee tuttua maastoa, mutta Valtatie 9 alkoi olla jo metrin päässä eikä sen niin pitänyt mennä.

Käytännönmiehenä iPhone taskusta ja takaisin ladulle!

Y-sukupolven edustajahan ei jätä matkapuhelinta kotiin ja taas todistettiin, että siitä oli apua. Niihama Riding -hevostallin osoite tauluun ja suunta kohteeseen. Enkä mä nyt oikeasti ehtinyt panikoitua. Otin homman viileästi ja vakuutin koirille, että mä hoidan!

Hilma kyllä ei alkuun uskonut, että mä hoitaisin meidät autolle…

Loppu hyvin, kaikki hyvin! Perille päästiin, pullat ja nakit syötiin ja muutenkin oli mukavaa. Aktiiviset koirat, kuten cirnecot, saavat laiskemmankin ihmisen ylös sohvalta. Ja on muuten siisti fiilis tulla takaisin kotiin parin tunnin ulkoilun jälkeen.

Menkää ihmiset luontoon, koirien kanssa tai ilman! Niin ja menkää Niihamaan!

Mä suunnittelen myös jo uutta luontoretkeä koirille. Ja mietin, mitä sitä itselle ottais evääksi.